Etusivu  |   Tietoa palvelusta  |   Yhteystiedot  |   Palaute  |  På svenska  |  In English
Indikaattorit:

Kansainvälinen kriisinhallinta

Päivitetty: 1.3.2011 - Seuraava päivitys: 9.3.2012

Lähde:


Tulostusversio

 

Sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen

Sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuneiden määrä on laskenut 2000-luvun alusta. Osallistumista säätelevät kustannukset, jotka ovat nousseet merkittävästi kaukaisten operaatioiden (Afganistan, Tšad) myötä. Kustannuksia kasvattavat myös operaatioiden turvallisuusriskit, joiden hallitsemiseksi joukkojen ja sotilaiden henkilökohtaiselle varustukselle asetetaan aiempaa suurempia vaatimuksia. Henkilöstön väheneminen vuonna 2010 johtui Suomalaisen kriisinhallintajoukon Kosovossa vahvuuden laskemisesta loppuvuonna ja Suomalaisen kriisinhallintajoukon Tshadissa ja Keski-Afrikan Tasavallassa päättymisestä kesäkuussa.


Indikaattorin kuvaus

Lain sotilaallisesta kriisinhallinnasta mukaan Suomi voi osallistua Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) turvallisuusneuvoston valtuuttamaan tai poikkeuksellisesti muuhun kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan, jonka tarkoituksena on kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen tai palauttaminen taikka humanitaarisen avustustoiminnan tukeminen tai siviiliväestön suojaaminen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) päämäärät ja periaatteet sekä muut kansainvälisen oikeuden säännöt huomioon ottaen. Laissa tarkoitetun kriisinhallinnan toimeenpanijana voi olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä.

Lain mukaan suomalaiseen kriisinhallintaorganisaatioon voi kuulua kriisinhallintajoukkoja, erillisiä yksiköitä ja yksittäisiä henkilöitä. Kriisinhallintahenkilöstöä saa vaihtohenkilöstöä ja koulutuksessa olevaa henkilöstöä lukuun ottamatta olla enintään 2 000 henkilöä.

Operaatioihin osallistuneiden vuosittainen luku on keskiarvo vuoden aikana eri operaatioihin osallistuneen henkilöstön määrästä. Operaatioiden vahvuus vaihtelee jossain määrin vuoden aikana. Operaatioita voi myös alkaa tai loppua kesken vuoden, jolloin operaation vahvuus voi vaihdella huomattavastikin. Operaatioon osallistuneiden henkilöiden määrä painotetaan operaation keston ja keskimääräisen osallistujamäärän mukaan.

 

Tietoa palvelusta  |  Yhteystiedot  |  Palaute