Etusivu  |   Yhteystiedot  |   Palaute  |  På svenska  |  In English
Indikaattorit:

Väestönmuutokset

Päivitetty: 22.4.2010 - Seuraava päivitys: 2011

Lähde:


Tulostusversio

 

Maahanmuuttoa viime vuotta vähemmän

Tilastokeskuksen mukaan ulkomailta Suomeen muutti vuoden 2009 aikana 26 700 henkeä. Määrä on 2 400 edellisvuotta pienempi. Suomesta ulkomaille muutto väheni myös hieman ollen 12 150 henkeä. Nettomaahanmuuttoa kertyi vuoden 2009 aikana yhteensä 14 550 henkeä, mikä on tuhat vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaan kansalaisten nettomaahanmuutto supistui 1 350 hengellä.

Tilastojulkistus


Indikaattorin kuvaus

Maahan muuttaneeksi katsotaan henkilö, joka aikoo oleskella tai on oleskellut Suomessa yhtämittaisesti yli vuoden. Tämän on ilmoitettava muutostaan asuinpaikkansa maistraatille (väestötietolaki 1993/507). Jos henkilö aikoo jäädä vakituisesti asumaan Suomeen ja hänellä on vähintään vuoden oleskeluun oikeuttava voimassa oleva lupa, hänen kotikuntansa määräytyy yleensä samoin perustein kuin suomalaisen (kotikuntalaki 1994/201).

Maasta muuttaneeksi katsotaan pääasiassa henkilö, joka muuttaa ulkomaille asumaan yhtä vuotta pitemmäksi ajaksi. Poikkeuksen muodostavat Suomen kansalaiset, jotka ovat diplomaatteja, kehitys-yhteistyössä toimivia yms. (kotikuntalaki 1994/201).

Elävänä syntyneellä tarkoitetaan lasta, joka syntymän jälkeen hengitti tai osoitti muita elon merkkeja. Vain Suomessa vakituisesti asuvien naisten elävänä synnyttämät lapset otetaan huomioon väkilukutilastossa.

Tietoa sivustosta    Yhteystiedot    Palaute