Päivitetty: 20.4.2010 - Seuraava päivitys: 28.12.2010
Taloudellinen huoltosuhde eli työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhde työllisiin oli 124,1 vuonna 2008. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston lopullisten tietojen mukaan huoltosuhde on pysynyt vuoden 2007 tasolla.
Viiden vuoden tarkastelujaksolla koko maan huoltosuhde on hieman parantunut. Vuonna 2003 huoltosuhde oli 134,5. Vuoden 2003 huoltosuhde on tehty vertailukelpoiseksi siirtämällä 15–17–vuotiaat työlliset ei-työllisten ryhmään, sillä työssäkäyntitilastossa tämän ikäryhmän työssäkäyntitietoa ei ole saatu vuodesta 2005 lähtien.
Taloudellinen huoltosuhde mittaa sitä, kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on yhtä työllistä kohti. Taloudellinen huoltosuhde ilmoitetaan indeksilukuna, joka lasketaan jakamalla työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä työllisten määrällä ja kertomalla saatu luku sadalla.
Työllisiksi määritellään henkilöt, jotka olivat vuoden viimeisellä viikolla ansiotyössä.
Työttömiksi luetaan vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä olleet 15-74 -vuotiaat henkilöt. Tieto työttömyydestä on saatu työministeriön työnhakijarekisteristä.
Työvoiman ulkopuolella oleviin lasketaan 0-14-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat.
Opiskelija tai koululainen on 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka opiskelee päätoimisesti jossakin oppilaitoksessa eikä ole ansiotyössä eikä työtön. Alle 15-vuotiaat koululaiset kuuluvat luokkaan "0-14 -vuotiaat".
Eläkeläisiksi katsotaan kaikki henkilöt, jotka Kansaneläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan saavat eläkettä (pl. perhe-eläke, osa-aikaeläke) eivätkä ole ansiotyössä. Myös kaikki yli 74-vuotiaat on päätelty eläkeläisiksi. Osa henkilöistä on päätelty eläkeläisiksi myös eläketulon perusteella.