Etusivu  |   Tietoa palvelusta  |   Yhteystiedot  |   Palaute  |  På svenska  |  In English
Indikaattorit:

Verotus

Päivitetty: 14.7.2011 - Seuraava päivitys: 2.3.2012

Lähde:


Tulostusversio

 

Veroaste 42,1 prosenttia vuonna 2010

Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna 2010. Vuotta aiemmin veroaste oli 42,6 prosenttia. Veroaste laski, koska verokertymä kasvoi hitaammin kuin nimellinen bruttokansantuote. Yhtä alhainen veroaste on viimeksi ollut vuonna 1987. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin vuonna 2010 yhteensä 76,0 miljardia euroa, mikä on noin kolme prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Tiedot käyvät ilmi kansantalouden tilinpidon vuotta 2010 koskevista tarkistetuista ennakkotiedoista. Tiedot eivät muuttuneet oleellisesti verrattuna maaliskuun alussa julkaistuihin.

Tilastojulkistus


Indikaattorin kuvaus

Indikaattori kuvaa veroastetta eli julkisyhteisöjen keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen.

Veroaste on yksi yleisimpiä kansainvälisissä vertailuissa käytettyjä julkisen sektorin koon mittareita.

 

Tietoa palvelusta  |  Yhteystiedot  |  Palaute