Etusivu  |   Tietoa palvelusta  |   Yhteystiedot  |   Palaute  |  På svenska  |  In English
Indikaattorit:

Uusiutuvat energialähteet

Päivitetty: 13.12.2011 - Seuraava päivitys: 2013

Lähde:


Tulostusversio

 

Energian kokonaiskulutus kasvoi 10 prosenttia vuonna 2010

Tilastokeskuksen mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1,46 miljoonaa terajoulea (TJ) vuonna 2010, mikä oli 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Sähköä käytettiin 8 prosenttia edellisvuotta enemmän, 87,7 terawattituntia (TWh). Uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi 16 prosenttia ja fossiilisten polttoaineiden käyttö 11 prosenttia. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt olivat 59,6 miljoonaa hiilidioksiditonnia ja ne kasvoivat 15 prosenttia vuodesta 2009.

Teollisuustuotannon elpyminen lisäsi energiankulutusta vuonna 2010. Kulutuksen nousuun vaikutti erityisesti energiavaltaisen teollisuuden eli metsä-, kemian- ja metallinjalostusteollisuuden tuotannon kasvu. Metsäteollisuus on teollisuuden suurin sähkönkäyttäjä ja merkittävin uusiutuvan energian käyttäjä. Sellun tuotannossa syntyvän mustalipeän käytön lisääntyminen vaikutti myös osaltaan uusiutuvan energian käytön kasvuun. Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 27 prosenttia. EU:n tavoitteet uusiutuvalle energialle määritellään suhteessa energian loppukulutukseen; tällä tavoin laskettuna osuus Suomessa on ollut noin 4–5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin energian kokonaiskulutuksesta laskettu osuus. Suomen uusiutuvan energian osuuden tavoite on 38 prosenttia energian loppukulutuksesta vuonna 2020.

Tilastojulkistus


Indikaattorin kuvaus

Uusiutuville energialähteille on yhteistä se, että niitä hyödynnettäessä kestävällä tavalla niiden varanto ei vähene pitkällä aikavälillä. Uusiutuvien energialähteiden käytön kasvu liittyy ilmastosopimuksiin ja ilmaston lämpenemisen hidastamiseen. Suomessa käytettäviä uusiutuvia energialähteitä ovat vesi- ja tuulivoima, aurinkoenergia, maalämpö, biokaasu, kierrätys- ja jätepolttoaineiden biohajoava osuus, puuperäiset polttoaineet sekä muut kasvi- ja eläinperäiset polttoaineet.

Uusiutuvat energialähteet jakautuvat indikaattorissa vesivoimaan, puun pienkäyttöön, metsäteollisuuden jäteliemiin, teollisuuden ja energiantuotannon puupolttoaineisiin, lämpöpumppuihin, kierrätyspolttoaineiden biohajoavaan osuuteen ja muuhun bioenergiaan.

 

Tietoa palvelusta  |  Yhteystiedot  |  Palaute