Päivitetty: 26.5.2010 - Seuraava päivitys: 12.11.2010
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2009 lopulla yhteensä 2 517 000 asuntokuntaa. Asuntokuntien määrä lisääntyi edellisvuodesta 18 000 asuntokunnalla. Suurin osa asuntokuntien määrän kasvusta johtuu yksin- ja kaksinasuvien määrän kasvusta. Yksinasuvien määrä lisääntyi 11 000 ja kahden henkilön asuntokuntien määrä 8 000. Sen sijaan isompien, vähintään kolmen henkilön asuntokuntien määrä väheni noin tuhannella.
Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Väestön keskusrekisterin mukaan vakinaisesti laitoksissa kirjoilla olevat, asunnottomat, ulkomailla ja tietymättömissä olevat henkilöt eivät väestölaskennassa muodosta asuntokuntia.
Samaan asuntokuntaan voi kuulua useampia kotitalouksia. Kotitalouden muodostavat kaikki ne henkilöt, jotka asuvat ja ruokailevat yhdessä tai jotka muuten käyttävät yhdessä tulojaan.