Päivitetty: 1.3.2011 - Seuraava päivitys: 9.3.2012
Varusmiespalvelukseen tulleiden miesten määrä vaihtelee pääsääntöisesti ikäluokan koon mukaan. 2000-luvun alusta palvelukseen tulleiden määrä on jossain määrin laskenut tiukentuneiden ennakko- ja kutsuntalääkärintarkastusten myötä. Tällä pyritään vähentämään palveluksenaikaista keskeyttämistä, joka on kasvanut 2000-luvun alusta. Palveluksenaikainen keskeyttäminen on lisääntynyt terveydellisten syiden takia - yksittäisistä tekijöistä eniten on kasvanut mielenterveydelliset syyt. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavien määrä on vuositasolla vakiintunut noin 400:aan naiseen.
Asevelvollisuuslain mukaan jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta. Asevelvollisuuteen kuuluu varusmiespalvelus, kertausharjoitus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus sekä osallistuminen kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkastukseen.
Lain naisten vapaehtoisesta asepalveluksesta mukaan nainen voidaan hakemuksesta ottaa varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen, jos hän palvelukseen astuessaan on: 1) Suomen kansalainen; 2) täyttänyt 18 mutta ei 30 vuotta; sekä 3) on terveydeltään ja muilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan asepalvelukseen sopiva.
Puolustusministeriö määrää vuosittain asepalvelukseen otettavien naisten määrän. Jos asepalvelusta suorittava nainen 45 päivän kuluessa palvelukseenastumispäivästä ilmoittaa, ettei hän jatka palvelusta, on hänet heti kotiutettava. Myös joukko-osaston komentaja voi tarkoitetun 45 päivän aikana peruuttaa asepalvelukseen annetun määräyksen vamman, sairauden, ilmeisen sopimattomuuden tai muun vastaavan syyn perusteella.
Varusmiespalveluksen keskeyttäneiden lukuun sisältyvät varusmiehet, jotka ovat hakeutuneet siviilipalvelukseen tai joiden palvelus on keskeytetty terveydellisistä syistä. Lukuun sisältyvät myös henkilöt, joille palveluksen jo alettua on myönnetty lykkäystä palveluksesta, kuolleet, kansalaisuuden menettäneet, kaksoiskansalaisuuden perusteella vapautetut, karkurit sekä naiset, jotka ovat 45 päivän kuluessa palvelukseenastumispäivästä ilmoittaneet, etteivät jatka palvelusta.
Kansainvälinen vertailu
Julkaisut