Henkirikokset
| Päivitetty: 7.1.2013 - Seuraava päivitys: 7.1.2014 |
|
Henkirikokset vähentyneet 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen
Miehiin kohdistuvat henkirikokset ovat vähentyneet ja naisiin kohdistuneet lisääntyneet viimeisen sadan vuoden aikana. Vuosittain surmattavien miesten määrä on nykyisin noin 25 % pienempi ja naisten määrä lähes kaksinkertainen 1800-luvun lopun tilanteeseen verrattuna. Toisaalta miehiin kohdistuvassa henkirikollisuudessa tason muutokset ovat viimeisen vuosisadan aikana olleet huomattavati jyrkempiä kuin naisiin kohdistuvassa. Jyrkimpien tasonmuutosten taustalla ovat yleensä olleet muutokset nuorten miesten keskinäisen väkivallan määrässä.
Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi henkirikollisuudella mitaten oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumoamisvuoteen 1932. Maassa surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä asukasta kohti nykyiseen verrattuna. Toinen lyhyempi väkivaltapiikki oli välittömästi toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–1947. Vastaavasti viime vuosisadalle osui myös tunnetun historiamme väkivallattomin jakso, 1950-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Henkirikollisuuden taso oli tuolloin kolmanneksen viime vuosikymmenten keskitasoa alhaisempi. Uusi suhteellisen korkean henkirikollisuuden jakso alkoi 1969, suuren alkoholireformin vuonna.
1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen henkirikollisuus on kääntynyt jälleen laskuun Suomessa. Kehitys on ollut sama myös muualla Euroopassa. Suomessa henkirikollisuustason lasku on viime vuosina ollut hieman Euroopan talousalueen keskimääräistä laskua nopeampaa. Yhtenä syynä rikollisuustason laskuun on ollut väestön ikärakenteen vanheneminen, joka on selittänyt noin neljäsosan henkirikollisuuden tason kokonaismuutoksesta.
Henkirikollisuuden yleisrakenne on rikollisuuden vähenemisestä huolimatta pysynyt muuttumattomana.
Tyypillinen suomalainen henkirikos on yksityisasunnossa tapahtuva ryyppyriitatappo. Aseena on keittiöveitsi ja tekoajankohtana viikonloppu. Syyllinen ja uhri ovat vanhoja tuttuja, keski-ikäisiä, yksin asuvia, työelämästä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita miehiä, joilla on takanaan useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tekohetkellä osapuolet ovat yleensä 1–3 promillen humalassa.
Lähde:
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
Indikaattorin kuvaus
Indikaattori kuvaa naisten, miesten ja koko väestön henkirikoskuolleisuuden kehitystä kymmenvuotiskausittain vuodesta 1760 nykypäivään. Uhrien määrä (pois lukien lapsentapot) on suhteutettu väestömäärään: kuolleisuus ilmoitetaan uhrien vuotuisena määränä 100 000 asukasta kohti. Indikaattorin tiedot on kerätty Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimesta Veli Verkon ja Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista.
Suomi on Ruotsin ohella ainoa maa maailmassa, jossa henkirikollisuuden kehityksestä on saatavissa vertailukelpoista tietoa näin pitkältä ajalta. Siitä on kiittäminen Ruotsin valtakunnan väestötilastointijärjestelmää, johon tahallisen väkivallan uhreina kuolleista ryhdyttiin kirjaamaan tietoja vuodesta 1754 alkaen. 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen tiedot ovat tosin varsin aukollisia. Ylikankaan ja Sirénin tutkimusten mukaan ne ilmoittavat uhrien määrän noin 30-50 % todellista alhaisempana, nykyisin kuolemansyytilastoon henkirikosten määrä kirjautuu noin 10 % todellista pienempänä.
