Henkirikokset 

Päivitetty: 15.1.2016 - Seuraava päivitys: 16.1.2017
   
 
 
Jaa

Henkirikokset vähentyneet 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen

Vuonna 2014 Suomessa surmattiin kuolemansyytietojen mukaan 78 ihmistä. Määrä oli sama kuin edellisenä vuonna ja toiseksi pienin sitten vuoden 1895. (Vuonna 2012 surmattuja oli vieläkin vähemmän, 73.) Väestöön suhteutettu kuolleisuus, 1,4 uhria 100 000 asukasta kohti, on ollut kolmea viime vuotta alempi valtiollisen kuolemansyytilastoinnin aloittamisen jälkeen vain 1700-luvulla muutamina vuosina, jolloin tilastojen luotettavuus oli huomattavasti heikompi kuin nykyisin.

Viime vuosina ovat vähentyneet erityisesti miehiin kohdistuneet henkirikokset. Myös aiempina vuosikymmeninä ja vuosisatoina kokonaishenkirikollisuuden tason muutokset ovat seuranneet miesten henkirikoskuolleisuuden muutoksia. Jyrkimpien tasonmuutosten taustalla ovat yleensä olleet muutokset nuorten miesten keskinäisen väkivallan määrässä. Viime vuosina henkikuolleisuus on kuitenkin laskenut eniten keski-ikäisten miesten ja naisten ryhmässä. Rikollisuustason lasku (rikoksiin syyllistyminen) on ollut jyrkintä nuorilla ja keski-ikäisillä miehillä. Naisten rikollisuudessa muutokset ovat olleet vähäisiä.

Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi henkirikollisuudella mitaten oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumoamisvuoteen 1932. Maassamme surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä asukasta kohti nykyiseen verrattuna. Toinen lyhyempi väkivaltapiikki oli välittömästi toisen maailmansodan jälkeen vuosina 19451947. Vastaavasti viime vuosisadalle osui myös tunnetun historiamme väkivallattomin jakso, 1950-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Henkirikollisuuden taso oli tuolloin kolmanneksen viime vuosikymmenten keskitasoa alhaisempi. Uusi suhteellisen korkean henkirikollisuuden jakso alkoi 1969, suuren alkoholireformin vuonna. 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen henkirikollisuus on kääntynyt jälleen laskuun Suomessa. Kehitys on ollut sama myös muualla Euroopassa. Suomessa henkirikollisuustason lasku on viime vuosina ollut hieman Euroopan talousalueen keskimääräistä laskua nopeampaa. Yhtenä syynä rikollisuustason laskuun on ollut väestön vanheneminen, joka on selittänyt 10–25 prosenttia henkirikollisuuden tason kokonaismuutoksesta.

Henkirikollisuuden yleisrakenne on rikollisuuden vähenemisestä huolimatta pysynyt muuttumattomana. Tyypillinen suomalainen henkirikos on yksityisasunnossa tapahtuva ryyppyriitatappo. Aseena on keittiöveitsi ja tekoajankohtana viikonloppu. Syyllinen ja uhri ovat vanhoja tuttuja, keski-ikäisiä, yksin asuvia, työelämästä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita miehiä, joilla on takanaan useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tekohetkellä osapuolet ovat yleensä 1–3 promillen humalassa.


Lähde:
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti


Indikaattorin kuvaus

Indikaattori kuvaa naisten, miesten ja koko väestön henkirikoskuolleisuuden kehitystä kymmenvuotiskausittain vuodesta 1760 nykypäivään. Uhrien määrä (pois lukien lapsentapot) on suhteutettu väestömäärään: kuolleisuus ilmoitetaan uhrien vuotuisena määränä 100 000 asukasta kohti. Indikaattorin tiedot on kerätty Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimesta Veli Verkon ja Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista.

Suomi on Ruotsin ohella ainoa maa maailmassa, jossa henkirikollisuuden kehityksestä on saatavissa vertailukelpoista tietoa näin pitkältä ajalta. Siitä on kiittäminen Ruotsin valtakunnan väestötilastointijärjestelmää, johon tahallisen väkivallan uhreina kuolleista ryhdyttiin kirjaamaan tietoja vuodesta 1754 alkaen. 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen tiedot ovat tosin varsin aukollisia. Ylikankaan ja Sirénin tutkimusten mukaan ne ilmoittavat uhrien määrän noin 30-50 % todellista alhaisempana, nykyisin kuolemansyytilastoon henkirikosten määrä kirjautuu noin 10 % todellista pienempänä.